tiistai 30. syyskuuta 2014
Karjalanpaisti
Viileänä syyspäivänä maistuu haudutettu karjalanpaisti. Helppo valmistaa ja ruoan ollessa uunissa ehtii hyvin vaikkapa haravoimaan pihalle.
Ainekset:
700 g Atrian karjalanpaistia
450 g Rainbow isot keittojuurekset
2 laakerinlehteä
1 tl kokonaisia maustepippureita
1 tl suolaa
1 lihaliemikuutio
2 rkl persiljaa
2 valkosipulia
1 sipuli
n. 1½l vettä
Pilko sipuli ja valkosipulit. Laita kaikki ainekset uunipataan ja sekoita. Anna hautua 200 asteisessa uunissa noin 3 tuntia.
maanantai 22. syyskuuta 2014
Kirpparilöytö
Kuvassa olevan Porin oluen laatikon löysin kirpparilta ja vielä todella edullisesti. Tällä hetkellä siinä on koristevalot.
torstai 18. syyskuuta 2014
Sipulipussi
Eilen päätin kokeilla sipulipussin virkkaamista, vaikken löytänytkään mitään sopivaa ohjetta siihen. Katselin Elämä lapselle-konserttia ja sen aikana virkkasin tuon pussin. Pussin yläreunaan virkkasin tukevan ripustuslenkin. Ensimmäinen sipulipussi onnistui mielestäni ihan hyvin. Seuraavaan teen hieman joitakin muutoksia. Ainakin saa olla hiukan isompi ja ohuemmasta langasta.
tiistai 16. syyskuuta 2014
Omenagalettet
Annoksesta tulee noin 16 kpl.
Ainekset:
1 prk (200 g) Valion maustettua rahkaa (itse käytin sitruunanmakuista)
200 g voita
½ dl sokeria
3 ½ vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Päälle:
3-4 (400 g) omenaa
n. 1 rkl sokeria
3/4 tl kanelia
1 prk (200 g) Valion maustettua Vaniljarahkaa
Sekoita sitruunarahka, pehmeä voi ja sokeri kulhossa. Lisää vehnäjauho-leivinjauheseos. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja laita jääkaappiin hetkeksi kovettumaan. Kuori ja viipaloi omenat.
Muotoile taikinasta tanko. Leikkaa tangosta 16 osaa ja pyöritä ne palloiksi. Taputtele pallot noin 2:n mm:n vahvuisiksi pyöreiksi pohjiksi uunipellille leivinpaperin päälle. Halkaisija pohjalla noin 10 cm.
Tarvittaessa voit käyttää jauhoja, jos taikina tarttuu. Levitä pohjille vaniljarahka. Lado omenaviipaleet rahkan päälle. Ripottele kanelia ja sokeria päälle.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15-17 minuuttia.
Omenat voidaan korvata myös esim. luumuilla tai kirsikoilla.
Ohje on otettu aikoinaan jostain lehdestä, mutta löytyy myös Valion nettisivuilta osoitteesta:
http://www.valio.fi/reseptit/omenagalettet/
perjantai 12. syyskuuta 2014
Juustosarvet
Ainekset:
2½ dl vettä
25 g hiivaa
1 tl sokeria
3/4 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
2½ dl sämpyläjauhoja
2-3 rkl öljyä
Täyte:
2-3 dl juustoraastetta
3/4 dl hienonnettua persiljaa
Voiteluun:
kananmunaa
Murenna ja sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita puuhaarukalla tai -lastalla joukkoon sokeri, suola, vehnäjauhot ja suurin osa sämpyläjauhoista. Lisää öljy ja alusta. Anna kohota lämpimässä liinalla peiteltynä kaksinkertaiseksi. Kauli taikina ja leikkaa kolmion mallisiksi levyiksi. Laita täytteet ja rullaa leveämmästä päästä kapeampaan päin. Voitele kananmunalla.
Paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Ohje; Taituri, Kotitalous 7-9, 2013 sivulla 216-217.
Täytteenä voi käyttää muitakin ainesosia, kuten mm. kinkkua, sulate- tai aurajuustoa.
torstai 11. syyskuuta 2014
maanantai 8. syyskuuta 2014
Lapaset
Syksyn saapuessa on aika taas neuloa lämmintä ylle. Nämä lapaset on tehty Novitan ohjeen mukaan ja jätetty viimeistelyn mukainen lippu tekemättä.
Ohjeen alkuperäinen osoite:
Suomi-lapaset
Koko | |||
110 cm(nainen)mies | |||
Langanmenekki | |||
7 Veljestä (124) sininen 100(100)150 g sekä vähän (011) valkoista kirjailuun | |||
Sukkapuikot | |||
Novita nro 3 ½ tai käsialan mukaan. | |||
Tiheys | |||
21 s sileää neuletta = 10 cm |
Mallineuleet
Joustinneule suljettuna neuleena: neulo *2 o, 2 n*, toista *-*.
Sileä neule suljettuna neuleena: neulo kaikki krs:t oikein.
Vasemman käden lapanen Luo 32(44)48 s ja jaa s:t neljälle puikolle. Krs:n vaihtumiskohta on IV ja I puikon välissä. Neulo suljettuna neuleena joustinneuletta. Kun jousteen korkeus on 7(8)9 cm, neulo sileää neuletta 2 krs:ta. Aloita sitten peukalokiilan lisäykset: neulo I puikon s:t ja II puikon s:illa oikein kunnes puikon lopussa on 4 s. Tee lisäys (= ota kahden s:n välinen lankalenkki vasemmalle puikolle ja neulo se kiertäen oikein), neulo 2 s oikein, tee lisäys ja neulo 2 s oikein. Jatka sileää ja toista kiilan lisäyksiä joka 3.krs vielä 3(5)6 kertaa. Kiilan s-luku lisääntyy aina 2 s:lla. Kun olet tehnyt lisäykset valmiiksi, neulo 1 krs ja sitten seuraavaa krs:ta kiilan alkuun. Siirrä kiilan 10(14)16 s apulangalle odottamaan. Luo kiilan kohdalle 2 uutta s:aa ja jatka sileää kunnes kämmenosan pituus joustimesta eteenpäin mitattuna on n. 11(15)16 cm tai kunnes etusormi jää peittoon. Kärkikavennukset: neulo I sekä III puikon alussa 1 s oikein, tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja tee II sekä IV puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein. Tee tällaiset kavennukset joka krs kunnes työssä on jäljellä 8 s, katkaise lanka, pujota se loppujen s:iden läpi ja päätä hyvin.
Oikean käden lapanen Neulo vasemman lapasen peilikuvaksi eli tee peukalokiila 2 s:n päähän III puikon alusta.
Peukalo
Ota apulangalla odottavat s:t työhön ja poimi niiden lisäksi peukalon juuresta 2 s. Jaa nämä 12(16)18 s 3 puikolle ja neulo suljettuna neuleena sileää Kun olet neulonut 3,5(5)5,5 cm tai kun peukalon kynnestä näkyy puolet, tee kärkikavennus. Eli neulo joka puikon lopussa 2 s oikein yhteen kunnes työssä on jäljellä 4 s. Neulo sitten 1 s ja nosta muut s:t sen yli vasemmalta oikealle, päätä hyvin.
Viimeistely
Kirjo molempien lapasten selkämykseen Suomen lippu noin 3 cm joustimen yläpuolelle. Kirjo lipun valkoiset osat piirroksen mukaan silmukoita jäljentäen. Höyrytä lapaset kevyesti.
lauantai 6. syyskuuta 2014
Aurapasta al forno
Jamie Oliverin Italian-jaksojen innoittamana kehitin oman versioni pasta al fornosta. Muutamien kokeilujen jälkeen siitä tuli aurapasta al forno.
Ainekset:
170 g Aurajuustoa
250 g Penne rigate pastaa
3 valkosipulia
230 g Poutun savukinkkusuikaleita
1 kg Dolmion Bolognese Classico-kastiketta
70 g Castellin Parmigiano Reggiano -parmesanraastetta
Voitele uunivuoka. Keitä Penne Rigate- pastat, huuhtele ja valuta. Sekoita Kinkkusuikaleet, paloitellut valkosipulit, murennettu aurajuusto ja pastakastikkeet keskenään. Lado uunivuokaan kerroksittain. Ensin kastikeseosta, sitten pastaa ja parmesanraastetta. Pinnalle juustoraastetta, mozzarellaa tai parmesania. Paista 180 asteisessa uunissa noin 30min.
Ainekset:
170 g Aurajuustoa
250 g Penne rigate pastaa
3 valkosipulia
230 g Poutun savukinkkusuikaleita
1 kg Dolmion Bolognese Classico-kastiketta
70 g Castellin Parmigiano Reggiano -parmesanraastetta
Voitele uunivuoka. Keitä Penne Rigate- pastat, huuhtele ja valuta. Sekoita Kinkkusuikaleet, paloitellut valkosipulit, murennettu aurajuusto ja pastakastikkeet keskenään. Lado uunivuokaan kerroksittain. Ensin kastikeseosta, sitten pastaa ja parmesanraastetta. Pinnalle juustoraastetta, mozzarellaa tai parmesania. Paista 180 asteisessa uunissa noin 30min.
torstai 4. syyskuuta 2014
Sitruunakakku
Ainekset:
150 g margariinia
1½ dl sokeria
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1½ dl perunajauhoja
2 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 sitruunan kuori raasteena ja mehu (n.½dl)
Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Vatkaa huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen koko ajan voimakkaasti vatkaten.
Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja lisää seos vaahtoon ja sekoita taikina sileäksi.
Lisää sitruunankuoriraaste ja –mehu taikinaan lastalla sekoittaen.
Kaada taikina voideltuun, pitkänomaiseen kakkuvuokaan (noin 1,4 l), tasoita pinta. Pinnalle voit laittaa sitruunaviipaleita ja ruokokidesokeria koristeeksi.
Paista uunissa noin 50 minuuttia. Kokeile kakun kypsyys cocktailtikulla ennen uunista poisottoa. Jäähdytä 15 minuuttia ennen kumoamista.
Alkuperäinen ohje: http://www.valintatalo.fi/fi/reseptit/?id=20216&nimi=Sitruunakakku
maanantai 1. syyskuuta 2014
Maalattu pikkujakkara
Muutama vuosi sitten löysin Harjavallan markkinoilta pienen jakkaran. Jakkara tuli takan eteen lämmittäjän tuoliksi. Jakkara oli puunvärinen, joten se piti maalata sopivaksi ympäristöön. Hioin hiekkapaperilla jakkaran kauttaaltaan. Tein ensin pohjamaalauksen pariin kertaan ja hieman hioin jakkaran istuinosan reunoja kuluneeksi. Sen jälkeen maalasin käsin hopeanharmaat lehtikuviot.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)