torstai 28. elokuuta 2014
Mausteinen makaronilaatikko
Ainekset:
600 g jauhelihaa
150 g makaroneja
4 rkl jauhelihamaustetta
1 tl maustepippuria
1 rkl valkosipulijauhetta
2 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sitruunapippuria
5 kananmunaa
8 dl maitoa
Keitä ja huuhtele makaronit. Paista jauheliha. Sekoita vispilällä vatkaten keskenään maito, kananmunat ja mausteet. Sekoita makaronit ja jauheliha. Laita uunivuokaan ja kaada maito-munaseos päälle.
Paista 175 asteessa noin 1 tunti.
tiistai 26. elokuuta 2014
Aurajuusto-kanapihvit
Ainekset:
1 pkt Kariniemen maustamattomia kananpojan minuuttipihvejä
4 tl curryä
2 tl suolaa
1 pkt Aurajuustoa
Lado kanapihvit matalaan uunivuokaan. Ripottele suola ja curry pihvien päälle. Murenna aurajuustoa pihvien päälle ja paista uunissa 175 asteessa noin 40 min.
perjantai 22. elokuuta 2014
Lasipurkeista tehtyä: maljakko
Käytettyjä lasipurkkeja voi käyttää uudelleen vaikkapa maljakkoina. Koristeeksi riittää rusetille solmittu silkki- tai pitsinauha.
torstai 21. elokuuta 2014
Koiran elämää: Synttärit
Tänään oli hauska ja kiva päivä, kun sain viettää 9-vuotissynttäreitäni. Kyllä se ikä alkaa jo painaa ja karvat harmaantua. Jaksan kuitenkin aina pelata jalkapalloa. Tänäänkin pelasin jalkapalloa ulkona ja sain herkkuja. Ensimmäistä kertaa sain maistaa tällaista lihaisaa synttärikakkua. Kakussa oli liha-riisimakkaraa ja siinä oli yhdeksän nakkia (yksi joka vuodelle). Itsekseni ajattelin, että eipä olis haitannu, jos emäntä olis vaikka vahingossa laittanu pari ylimääräistä.
Tämäpä vasta on herkullista... |
"Suttupytty" |
Söin niin nopeasti, että tuli vähän sutattua. Nakit putosi lautaselta, mutta siivosin kyllä jälkeni huolellisesti.
Ai että nautin, kun saan oikein kalvaa luita... |
Illan päätteeksi sain vielä luun. Kyllä nyt kelpaa painua yöpuulle ja nähdä unia mukavasta syntymäpäivästä.
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Villasukat
Kudoin syksyiset miesten villasukat Novitan 7 veljestä jättiraita-langalla. Ohje oli Pirkka-lehdessä 12/2005.
Koot:
Lapsi (n. 8 v)-nainen-mies. Sukan ympärysmitta on 20-22-26 cm.
Langan menekki:
Novita 7 Veljestä (75 % villaa, 25 % polyamidia, 150g =300m) -lankaa 100-150-150 g.
Sukkapuikot:
Nro 3,5–4 tai käsialan mukaan.
Joustinneule:
2 o, 2 n. Sileä neule suljettuna neuleena: Neulo kaikki kerrokset oikein.
Tiheys:
20 s sileää neuletta = 10 cm.
Aloita näin:
Luo 40-44-52 s, jaa silmukat neljälle sukkapuikolle. Puikot numeroidaan alkulangan kohdasta myötäpäivään I–IV puikoiksi. I ja III puikolla on 10-10-12 s, II ja IV puikolla 10-12-14 s.
Varsi:
Neulo joustinneuletta suljettuna neuleena noin 8-10-14 cm, neulo viimeiseksi IV puikon silmukat. Siirrä s:t siten, että joka puikolla on 10-11-13 s.
Kantalappu:
Neulotaan I ja IV puikon silmukoilla. Neulo IV puikon jatkoksi I puikon silmukat, neulo ne oikein. Jätä II ja III puikon silmukat odottamaan. Käännä työ. 1.krs: (nurja puoli) nosta 1. s nurin neulomatta, neulo muut silmukat nurin. Käännä työ. 2. krs: (oikea puoli) *nosta 1. silmukka oikein neulomatta (lanka jää työn taakse), 1 o*, toista *–* puikko loppuun. Toista 1.–2. krs:ia, kunnes kantalapun korkeus on 20-22-26 kerrosta (yhtä monta kerrosta kuin kantalapussa on silmukoita), lapun molemmissa reunoissa on 10-11-13 pitkää silmukkaa.
Kantapohja:
Jaa kantalapun silmukat 3 puikolle, reunimmaisilla puikoilla on 6-7-8 silmukkaa, keskimmäisenä 8-8-10 silmukkaa. Jatka vahvistettua neuletta. Neulo työn oikealla puolella reunimmaisen puikon silmukat ja keskimmäisestä puikosta 7-7-9 s. Nosta 1 s neulomatta, neulo 1 o (reunapuikolta), vedä nostettu s neulotun yli (= ylivetokavennus). Käännä työ, nosta 1. s nurin neulomatta, neulo 6-6-8 nurin, 2 nurin yhteen (= keskimmäisen puikon viimeinen s + reunimmaisen puikon ensimmäinen s). Jatka neulomista edelliseen tapaan ja neulo aina keskimmäisen puikon viimeinen s yhteen reunapuikon ensimmäisen silmukan kanssa. Kun kaikki reunapuikkojen silmukat on kavennettu, jaa kantapohjan s:t kahdelle puikolle = 4-4-5 s molemmille. Vasemmanpuoleinen puikko = I puikko, oikeanpuoleinen puikko on IV puikko.
Kiilaosa:
Poimi kantalapun vasemmasta reunasta omalle puikolleen 10-11-13 s + 1 s puikkojen välistä. Neulo nostetut silmukat kiertäen oikein I puikolle. Neulo II ja III puikon silmukat oikein. Poimi IV puikolle kantalapun oikeasta reunasta 10-11-13 s + 1 s puikkojen välistä. Neulo IV puikon silmukat kiertäen oikein. I ja IV puikolla on nyt 15-16-19 s molemmilla. Jatka suljettuna neuleena sileää neuletta ja tee kiilakavennukset seuraavasti: neulo I puikon lopussa 2 oikein yhteen ja neulo IV puikon alussa 2 s ylivetäen yhteen. Neulo 1 välikerros ilman kavennuksia. Neulo kavennuskerros kuten edellä, 2 välikerrosta, kavennuskrs, 3 välikerrosta, kavennuskerros ja 4 välikerrosta. Jatka tähän tapaan, kunnes joka puikolla on taas 10-11-13 s. Neulo suoraa osaa pikkuvarpaan kärkeen.
Kärkikavennus:
Neulo I ja III puikon lopussa 2 oikein yhteen ja neulo II sekä IV puikon alussa 2 s ylivetäen yhteen. Tee tällaiset kavennukset joka 2. krs kunnes joka puikolla on jäljellä 5-6-7 s. Tee sen jälkeen kavennukset joka krs. Kun työssä on jäljellä 4 s, katkaise lanka, pujota se loppujen silmukoiden läpi ja päätä hyvin. Tee toinen sukka samoin.
Laatikosto ompelutarvikkeille
tiistai 19. elokuuta 2014
maanantai 18. elokuuta 2014
Vaniljainen omenahillo
Ainekset:
2 ½ kg kuorittuja ja kuutioituja omenoita
6 dl vettä
280 g sokeria
6 rkl vanilliinisokeria
2 tl kanelia
Laita kaikki ainekset kattilaan. Keitä noin 20min, kunnes omenakuutiot ovat pehmenneet. Ota kattila liedeltä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Anna jäähtyä. Sekoita sauvasekoittimella, jos haluat sosemaisen hillon. Purkita ja pakasta.
Omenasatoa
Pienestä perheomenapuusta tuli puolisen koria satoa. Punakaneli on saanut ilmeisesti naapurista muumiotaudin, joten sato jäi vähäiseksi.
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Marianne-kakku
200 g voita
2 ½ dl sokeria
3 munaa
1 dl kermaviiliä
3 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl Fazerin Marianne-crunch-rouhetta
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Lisää kermaviili ja Marianne-rouhe ja sekoita. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon sekoittaen taikina tasaiseksi. Lusikoi taikina jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia.
lauantai 16. elokuuta 2014
perjantai 15. elokuuta 2014
Kirppislöydöt
Tuoli, koristetyynyt ja lampaantalja ovat kirpparilöytöjä. Rottinkista tuolia vähän korjailin ja maalasin spraymaalilla valkoiseksi.
torstai 14. elokuuta 2014
Chili cayenne
Tänä vuonna päätin kokeilla chilin kasvattamista. Istutin siemenet keväällä. Taimet kasvoivat hyvin pituutta. Alkukesän pidin näitä lasitetulla terassilla ja kukintojen ilmestyttyä vein ne ulos, jotta pölytys onnistuisi. Ja onhan se onnistunut, kun näyttää näissä taimissa olevan jo vihreitä kasvavia chilejä. Nyt toin taimet taas lasitetulle terassille, koska yölämpötilat ovat laskeneet meilläpäin alle kymmeneen. Päivisin voin viedä niitä vielä ulos pölyttymään, jos uusia kukintoja vielä ilmestyy. Toivottavasti saan pidettyä chilit elossa talven yli.
tiistai 12. elokuuta 2014
Koiran kaulahuivi
Broiler-pesto-kesäkurpitsa -lasagne
Nyt, kun kesäkurpitsasta saa jo satoa niin tässä olisi herkullinen ruokaohje. Alkuperäinen resepti on karppaus.info-sivustolta http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=409. Tein siihen pieniä muutoksia. Lasagneen voi käyttää broilerin sijasta myös vaikkapa pekonia tai jauhelihaa. Itsekin kokeilin tätä hieman epäluuloisena, mutta on todella hyvää.
Ainekset:
2 isoa kesäkurpitsaa
400 g hunajamarinoituja broilersuikaleita
1 iso punasipuli
2 valkosipulia
1 pkt Koskenlaskija-sulatejuustoa
3 dl kermaa (tai ruokakermaa)
1½ dl vettä
1 dl pestoa (esim. Barillan i Pesti alla Genovese con basilico fresco)
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl currya
3 kananmunaa
100 g juustoraastetta
Kuori, pese ja viipaloi kesäkurpitsat noin ½ sentin viipaleiksi. Itketä viipaleet levittämällä ne talouspaperin päälle ja ripottamalla suolaa niiden päälle. Noin 10 minuutin kuluttua suola ja viipaleiden päälle kohonnut neste pyyhitään pois. Käännä viipaleet ja toista itketys. Itketyksen tarkoituksena on poistaa kesäkurpitsoista karvas neste.
Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulit. Paista broilersuikaleet ja sipulit. Mausta curryllä. Siirrä ne viereen odottamaan. Jos haluat voit ruskistaa kevyesti vielä kesäkurpitsan siivut pannulla. (Itse en ruskista, mutta väriä se tuo lisää ruokaan)
Valmista juustokastike. Kuumenna kerma, vesi ja paloiteltu sulatejuusto. Lisää pesto ja mustapippuri. Nosta kasari liedeltä ja vatkaa munien rakenne rikki ja lisää ne ohuena nauhana juustokastikkeeseen.
Lasagne onnistuu parhaiten, kun kesäkurpitsoista valuu mahdollisimman paljon nestettä pois. Kananmunat saostavat kesäkurpitsan vetisyyttä jonkin verran, mutta itketys ja valutus on hyvä tehdä silti.
Kokoa lasagne voideltuun uunivuokaan. Lado kerroksittain kesäkurpitsalevyjä, broiler-sipuliseosta ja juustokastiketta. Päälle juustoraastetta. Paista 200 asteessa 45-60 min.
Lämmin tonnikala-riisisalaatti
Ainekset:
1 prk tonnikalaa öljyssä
20 suolakurkkuviipaletta
8 ruohosipulin vartta
2 tl sitruunapippuria
4 rkl sinappia
3 dl riisiä
6 dl vettä
1 tl oliiviöljyä
Keitä ensin riisit vedessä. Kun vesi on haihtunut lisää tonnikalamurska, sitruunapippuri, sinappi, pilkottu ruohosipuli ja kuutioiksi leikatut suolakurkkuviipaleet sekä oliiviöljy.
maanantai 11. elokuuta 2014
Pentikin valkoinen lyhty
Hankin viime vuonna Pentikin liikkeestä valkoisen lyhdyn. Olin jonkin aikaa etsinyt sopivaa lyhtyä sisälle. Hyvinä puolina tässä lyhdyssä oli, että lasi suojaa kynttilää ja se on metallia. Siinä on tukeva kahva, josta sen voi vaikka ripustaa kattoon roikkumaan.
Tomaatti-sipulisalaatti
Ainekset:
1 iso sipuli
6 tomaattia
Mustapippuria
Oliiviöljyä
Siivuta tomaatit ja sipuli. Lado laakeaan astiaan vuorotellen. Rouhi mustapippuria päälle ja tiputa muutama tippa oliiviöljyä.
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Possu olohuoneessa
Ostin possun aikoinaan Leineperin joulumarkkinoilta. Siellä on joka kerta myytävänä erilaisia käsitöitä. Ihastuin söpöön possuun ja se piti tuoda kotiin. Nyt se saa seistä olohuoneessamme.
Perheomenapuu
Perheomenapuun ostin noin neljä vuotta sitten. Siihen tulee omenoita joka toinen vuosi hyvin. Tänä vuonna omenoita tulee taas onneksi paljon, jotta saan tehtyä hilloa ja omenapiirakoita. Toivottavasti puun kasvaessa omenoita tulisi joka vuosi.
lauantai 9. elokuuta 2014
Kaakao-kahvikakku
Ainekset:
150 g voi/margariini
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl erikoisvehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1-2 tl jauhettua kardemummaa
½ dl kaakaojauhetta
1 dl espressoa/vahvaa kahvia
Voitele kakkuvuoka ja jauhota se. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos taikinaan vuorotellen kylmän kahvin kanssa. Kaada kakkuvuokaan ja paista hiukan keskitasoa alempana 175 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä vuoassa ja kumoa.
Tämä resepti on siitä hyvä, että ainekset siihen löytyvät kotoa melkein aina.
Puolukkamuruseospiirakka
Pohja/muruseos:
4 lasia vehnäjauhoja
2 lasia sokeria
250 g sulatettua voita
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 rkl vanilliinisokeria
Marjoja tai persikkaa
Sekoita aineet keskenään. Jaa taikina kahteen osaan. Toiseen osaan lisätään 1 lasi piimää ja 1 muna, tämä osa kaadetaan uunipellille. Laita marjat päälle. Tee seuraavaksi täyte.
Täyte:
1 prk rahkaa/kermaviiliä
1 prk kermaa
3 munaa
1 tl vanilliinisokeria
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada marjojen päälle. Murusta loput taikinasta päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Tällä ohjeella voi tehdä monenlaisia piirakoita vaihtelemalla kermaviiliä ja rahkaa sekä marjoja tai hedelmiä. Olen tehnyt piirakan myös pääsiäiseksi persikalla ja rahkalla.
Raparperi
Pihalla kasvava raparperi on viihtynyt monta vuotta jo samalla paikalla. Keväisin annan pienen annoksen kevätlannoitetta ja lisään hiukan multaa. Raparperin varret ovat alhaalta punertavat ja varret kasvaa paksuiksi. Kukinto on valkoinen ja suuri. En tiedä, mikä lajike on kyseessä. Se kasvoi jo talomme pihalla, kun muutimme. Laittakaa kommenttia, jos tiedätte, mikä lajike on kyseessä.
Leipäjuusto-omenasalaatti
Ainekset:
1 kurkku
2 omenaa
10 salaatinlehteä
400 g leipäjuustoa
sitruunapippuria
Pese ja leikkaa pieneksi salaatinlehdet. Kuori omena ja poista siemenet. Kuutioi pesty kurkku, omenat ja leipäjuusto. Mausta sitruunapippurilla.
torstai 7. elokuuta 2014
Härän talja
Olohuoneen lattialla on helppohoitoinen härän talja, jonka aikoinaan ostin Askosta. Imurointi, tuuletus ja harjaus riittää. Tumman värisessä taljassa ei myöskään mahdolliset tahrat näy helposti. Tarvittaessa taljan voi pestä Marseille-saippualla ja vedellä. Talja on iso ja halkaisija on noin 3 m, joten ihan pieneen huoneeseen se ei sovi. Taljasta ei irtoa karvoja ja se on pitänyt muotonsa todella hyvin. Pohja on liukumaton ja talja pysyy siksi hyvin paikoillaan vahatullakin lattialla.
tiistai 5. elokuuta 2014
Feta-vesimelonisalaatti
Ainekset:
½ vesimeloni
1 prk (200g) Apetina Classic 3% Fetakuutioita
1 nippu lehtisalaattia
6 ruohosipulin vartta
2 tl sitruunapippuria
Kuori ja paloittele vesimeloni. Lisää fetajuusto, sitruunapippuri, lyhyeksi leikatut ruohosipulin varret sekä leikattu salaatti. Sekoita.
sunnuntai 3. elokuuta 2014
Suklaacookiet
Sain työkaverilta ohjeen pari vuotta sitten. Suklaarouheena voi käyttää myös suklaalevystä rouhittua suklaata. Myös valkosuklaa tai Daim-rakeet sopivat hyvin tähän taikinaan.
Ainekset:
250 g voita
2,5 dl fariinisokeria
1 muna
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
noin 250 g suklaarouhetta (itse käytin Fazerin rouhittua taloussuklaata 1 pss)
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi rouhittu suklaa ja kääntele seos tasaiseksi. Tee taikinasta uunipellille mieleisiäsi nokareita ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 9-11 minuuttia.
Ainekset:
250 g voita
2,5 dl fariinisokeria
1 muna
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
noin 250 g suklaarouhetta (itse käytin Fazerin rouhittua taloussuklaata 1 pss)
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi rouhittu suklaa ja kääntele seos tasaiseksi. Tee taikinasta uunipellille mieleisiäsi nokareita ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 9-11 minuuttia.
Sunnuntain kirppislöydöt
Kävin tänään paikallisella kirpparilla ja tein hienoja löytöjä. Etsin lasipurkkeja ja löysin niitä. Toiseen teen hilloa ja toiseen laitan sokeria. Ompelukirjassa oli ihania ideoita kodin sisustamiseen ja suurimmassa osassa ohjeista oli käytetty pellavakangasta. Kirpparilta mukaan tarttui myös vaalean ruskea satiininauha.
lauantai 2. elokuuta 2014
Koskenlaskija-kasvissosekeitto
Ainekset:
4 porkkanaa
2 perunaa
1 kukkakaali
1 sipuli
1 valkosipuli
1 kesäkurpitsa
1 koskenlaskija sulatejuusto
4 l vettä (kasvisten keittämiseen)
1 ½ tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
persiljaa
Kuori ja paloittele porkkanat, peruna, kesäkurpitsa ja sipulit. Laita kattilaan ja keitä noin tunti. Kaada keitinvedestä pois noin 3 litraa. Lisää suola, pippuri ja koskenlaskija. Soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Persiljaa koristeeksi lautaselle keiton pinnalle.
Dirty-Harry
Olohuoneen seinällä on FrankSamuRain tekemä maalaus Dirty-Harry. Alunperin maalaus suunniteltiin keittiöön, mutta värien ja elokuva-aiheen vuoksi se sopi paremmin olohuoneeseen. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä tauluun. Tarkkasti ja huolellisesti tehty maalaus.
Makaroni-savukinkkusalaatti
Ainekset:
1 pss Poutun savukinkkusuikaleita (230g)
250 g Penne pastaa (itse käytin De Ceccon Penne Rigate Tricolore-pastaa)
1 ½ dl valkosipulimajoneesia (Saarioisten Fresch Garlic sopii hyvin)
1 pss herne-maissi-paprika-sekoitusta
1 tlk ananasmurskaa
1 sipuli
5-6 ruohosipulin vartta
1/4 tl rouhuttua mustapippuria
1 tl sitruunapippuria
Keitä ensin pasta. Keitä herne-maissi-paprika-sekoitus. Kaada pastat ja herne-maissi-paprika salaattikulhoon. Lisää kinkkusuikaleet, majoneesi, ananasmurska, pilkottu sipuli, pippurit ja leikkaa pestyt ruohosipulin varret lyhyiksi pätkiksi. Sekoita.
perjantai 1. elokuuta 2014
Koiran elämää: Taustatietoja
"Koiran elämässä" esiintyvä koira on yhdeksänvuotias labradorinnoutaja Elvis. Elvis on Espoon Tsarodej-kennelin kasvatti.
Pajupallo
Pajusta tehty pallo roikkuu koivun oksalla. Syksyllä sen voi koristella ulkovaloilla. Pajut kannattaa kerätä syksyllä, kun lehdet irtoavat hyvin oksista ja paju on taipuisaa.
Ohjeen tekemiseen löydät täältä: http://www.koiramaenpajutalli.fi/pajupallo.html
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)