Sivut

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Broiler-leipäjuustopiiras

Broilerpiirakka

Ainekset:

Pohja:

100g voita
3 dl vehnäjauhoja (tai muita jauhoja esim. gluteeniton jauhoseos)
1 dl juustoraastetta
1 ½ dl vettä

Nypi huoneenlämpöinen voi. Lisää jauhot ja juustoraaste sekä vesi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Voitele ja jauhota piirakkavuoka. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Paista 200 asteessa pohjaa noin 15 min.

Täyte:

1 rkl rypsiöljyä paistamiseen
300g hunajamarinoitua broilerinsuikaletta
1 tl currya
1 prk maitorahkaa
1 prk (2,5 dl) ruokakermaa
3 munaa
½ tl suolaa
2 dl purjosuikaleita
½ paprikaa
1 dl leipäjuustokuutioita

Pinnalle:

1 dl Emmental-juustoraastetta

Paista broilersuikaleet rypsiöljyssä. Lisää paistinpannuun paprikakuutiot, purjorenkaat sekä leipäjuustokuutiot ja mausteet. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle vuokaan. Sekoita rahka, ruokakerma ja munat. Kaada vuokaan broilerseoksen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste ja paista vielä uunissa 200 asteessa noin 20 min.

Mustikka-valkosuklaa-juustokakku

Juustokakku

Ainekset:

Pohja:

17 Digestive-keksiä
1,5 dl sulatettua voita

Valkosuklaatäyte:

3 dl vispikermaa
1 prk rahkaa
1 prk maustamatonta tuorejuustoa (250g Viola)
6 rkl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 levyä (200g) leivontaan tarkoitettua valkosuklaata
6 liivatelehteä
2 dl vettä

Mustikkakerros:

6 dl mustikoita
2 rkl sokeria
3 liivatelehteä

Murskaa keksit. Sekoita sulatettu voi keksimuruihin tasaisesti. Vuoraa irtopohjavuoka foliolla tai leivinpaperilla. Painele keksimuruseos vuoan pohjalle.
 
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka, tuorejuusto, sokeri ja vanilliinisokeri. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Sekoita sulatettu suklaa muuhun seokseen. Liota liivatelehtiä noin 10 min. ajan kylmässä vedessä tai kunnes ne ovat pehmenneet. Kuumenna vesi kiehuvaksi. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne kuumaan veteen. Kaada liivatevesi muuhun seokseen ja sekoita hyvin. Kaada seos murupohjan päälle kakkuvuokaan. Anna jähmettyä ainakin pari tuntia jääkaapissa.
 
Kaada tehosekoittimeen mustikat ja sokeri. Soseuta. Liota liivatteet kylmässä vedessä. Kuumenna puolet mustikkasoseesta kattilassa kiehuvaksi. Lisää kuumaan mustikkasoseeseen puristellut liivatteet. Sekoita. Lisää seos loppuun mustikkasoseeseen ja sekoita hyvin. Kaada seos jääkaapissa jähmettyneen valkosuklaakerroksen päälle. Anna jähmettyä vielä muutama tunti. 

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kasvis-jauhelihagratiini

Gratiini

Ainekset:

1 pss (200g) Apetit-pikkuporkkanoita
1 pss herneitä
2 pss (600g) Apetit-kruunuvihannessekoitusta
1 pss (200g) Apetit-parsakaalia
2 pss (500g) Apetit-kukkakaalia

140 g paistettua jauhelihaa
2 valkosipulia

Juustokastike:

½ pkt (125g) Koskenlaskija-sulatejuustoa
3 prk (7,5 dl) ruokakermaa (Flora ruoka Kevyt & Paksu 4%)
2 tl suolaa
3 tl sitruunapippuria
2 tl paprikajauhetta
1 kasvisliemikuutio

Pinnalle:

2 dl juustoraastetta

Keitä pikkuporkkanat, herneet, kruunuvihannessekoitukset, parsakaalit ja kukkakaalit kypsiksi. Paista jauheliha ja valkosipulit. Kaada laakean uunivuoan pohjalle jauhelihat ja valkosipulit. Kaada päälle keitetyt vihannekset. Valmista juustokastike. Laita sulatejuusto, ruokakermat ja mausteet sekä kasvisliemikuutio kattilaan. Sekoita koko ajan, kunnes sulatejuusto on sulanut. Kaada juustokastike uunivuokaan vihannesten päälle. Lisää pinnalle juustoraaste ja paista uunissa 225 asteessa noin 30-45 min.

torstai 28. tammikuuta 2016

Kevyt hedelmä-marjasmoothie


Tämä resepti on tarkoitettu kaikille niille, jotka eivät pidä avocadon mausta. Smoothiessa sen maku ei tule esille.
 


2 tl vaahterasiirappia
1 avokado
1 prk rahkaa (0,3% rasvaa)
1½ dl punaisia viinimarjoja
2-3 banaania
2½ dl mansikka-banaanimehukeittoa (alle 10kcal/100ml)

Kuori avokado ja poista kivi. Paloittele ja laita tehosekoittimen kannuun. Kuori ja paloittele banaanit. Lisää kannuun banaanit, rahka, mehukeitto, punaiset viinimarjat sekö vaahterasiirappi. Sekoita tehosekoittimella, kunnes smoothie on tasaista.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Kardemumma-rahka-kermaviilikakku

Etsin netistä hyvää kardemummakakkureseptiä. Kun sopivaa ei oikein löytynyt, päätin itse soveltaa kakkuohjeen. Ohjeesta tulee 2 vuoallista. Käytin sekoittamiseen puulastaa, jotta kakusta tulisi kosteampi/mehevämpi.

Kardemummakakku


Ainekset:

300g voita
1 prk kermaviiliä
1 prk vaniljarahkaa
4 munaa
8 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
6 tl kardemummaa

Sulata voi ja anna hiukan jäähtyä. Sekoita joukkoon kermaviili, rahka ja munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää. Sekoita tasaiseksi. Kaada kahteen voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista uunissa 175 asteessa keskitasolla noin 1 tunti.

Kuivakakku

lauantai 5. joulukuuta 2015

Makuuhuone ennen ja jälkeen remontin

Makuuhuone ennen remonttia:

 
Makuuhuone remontin jälkeen (melkein valmiina):
 
 

Kirppislöytö

 
 
Penkki

Penkki

Tällaisen ihanan pienen lapsille tarkoitetun penkin löysin kirpparilta. Ja hintakin oli edullinen. Huomasin, että lastemme yhteiskuva on kuvattu samanlaisella penkillä aikoinaan ehkä jopa samalla penkillä. Nyt se saa toimia kukkapöytänä vähän aikaa.