Sivut

maanantai 26. lokakuuta 2015

Vaniljamuffinit

Tyttäreni leipoi yllätykseksi nämä maistuvat muffinit. Alkuperäinen resepti löytyi kirjasta Taituri, kotitalous 7-9, sivulta 228. Kustantaja Sanoma Pro Oy, 2013. Taikinaan voi lisätä 2 dl marjoja, raparperin paloja, omenakuutioita tai ananaspaloja. Taikinan voi maustaa myös lisäämällä ½ dl suklaa- tai pähkinärouhetta tai kookoshiutaleita. Taikinaan voi lisätä myös kaakaojauhetta 1½ rkl, jolloin muffineihin saa suklaisen maun.

Ainekset:

2 kananmunaa
1 dl sokeria
3/4 dl öljyä
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 tl vanilliinisokeria
½ dl maitoa tai hedelmämehua

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää öljy ja sekoita. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi. Lisää maito/hedelmämehu sekoittaen taikinaan. Annostele taikina paperisiin muffinivuokiin (16 kpl). Paista uunin keskitasossa 200 asteessa noin 12-14min. Anna jäähtyä hetki. Sirottele siivilän läpi kaakaojauhetta/tomusokeria muffinien päälle.
 
Muffinit
 
Muffinit

Puolukkamaustekakku

Tässä ihanan jouluinen kakkuohje. Reseptissä voi hyödyntää pakastimeen jääneet puolukat tai ylimääräiseksi jäänyt puolukkahillo. Puolukan sijasta voi käyttää myös muita marjoja, kuten esim. karpaloa. Itse käytin valmiiksi sokeroitua puolukkasosetta, joten laitoin kakkutaikinaan vain 1½ dl sokeria. Alkuperäinen ohje löytyy sivulta: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/171393/Puolukkakakku/
 
Ainekset:

80 g voita
4½ dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl inkivääriä
2 tl kanelia
1 tl mausteneilikkaa
2 tl soodaa
2 tl vanilliinisokeria
1½ dl puolukkasurvosta
3 dl maitoa
 
Voitele ja jauhota korppujauhoilla kakkuvuoka. Sulata voi. Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää sula voi, puolukkasurvos ja maito. Sekoita. Kaada kakkuvuokaan ja paista 180 asteessa noin 50-60 min. Kakku voidaan tarjoilla esim. puolukkahillon/kermavaahdon tai kinuskikastikkeen kanssa.

Puolukkakakku

 

 
 

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Hannun "baakkelssi" eli sokerikakku

Tämän kakun ohjeen sain työkaverilta. Resepti on vuosikymmenten takaa. Ainekset löytyvät melkein aina kotoa ja valmistus on helppoa ja nopeaa. Kakkuun voi lisätä mausteita halutessaan. Esim. vanilliinisokeria, kardemummaa tai kanelia.
 
Ainekset:
 
2 munaa
2 ½ kkp sokeria
2 tl leivinjauhetta
3 kkp vehnäjauhoja
100 g voita
1 dl vettä
 
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää. Sulata voi. Keitä vesi. Sekoita sulatettu voi ja kuumennettu vesi keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita hyvin. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 30-40min.
 
 
Hannun baakkelssi

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Raparperirahka

Ainekset:

6 dl vispikermaa
2 prk maitorahkaa
3 tl vanilliinisokeria
10 dl raparperia
2 dl vettä
2 dl sokeria

Keitä kuoritut ja pilkotut raparperit vedessä sokerin kanssa, kunnes raparperit pehmenevät. Kaada hilloke siivilään ja valuta ylimääräiset nesteet pois, anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahkat ja vanilliinisokeri sekä jäähtynyt raparperihilloke.


Raparperi

Lämmin kana-perunasalaatti

Ainekset:

9 keitettyä perunaa
450 g kananfileesuikaleita
1 suolakurkku tai noin 10 suolakurkkuviipaletta
5 keitettyä kananmunaa
2 tl sitruunapippuria
2 rkl soijakastiketta
½ tl suolaa

Kuori ja paloittele kananmunat sekä perunat kuutioiksi. Leikkaa suolakurkku kuutioiksi. Paista kanansuikaleet paistinpannulla kypsiksi. Lisää soijakastike. Lisää perunat ja sitruunapippuri sekä suola. Paista muutama minuutti pannulla. Lisää lopuksi suolakurkku- ja kananmunakuutiot. Sekoita hyvin. Koristele vaikka persiljalla.

Lämmin salaatti