Sivut

maanantai 15. kesäkuuta 2015

10:n kananmunan mansikkatäytekakku

Ainekset:

Pohja:

10 kananmunaa
3 1/3 dl sokeria
4 1/4 dl vehnäjauhoja (gluteenittomaan perunajauhoja)
3 1/3 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi vaahtoon kahdessa tai kolmessa osassa. Sekoita vatkaimella varovasti tai kääntele lastalla taikina tasaiseksi.
Kaada suorakulmaiseen suureen uunivuokaan (6cm x 28cm x 39cm) ja paista 175 asteessa noin 30min. Anna jäähtyä. Kumoa.

Leikkaa pohja kolmeen osaan. Nosta pohja tarjottimelle ja kostuta se appelsiinimehulla. Yhden kerroksen kostuttamiseen kuluu appelsiinimehua noin 2 dl.

Täyte 1:

3 banaania
4 dl vispikermaa (laktoositon)

Tee banaaneista sosetta haarukalla painellen ja sekoittaen. Vatkaa kerma vaahdoksi.
Levitä ensin banaanisose pohjan päälle. Levitä sen jälkeen kermavaahto tasaisesti banaanisoseen päälle. Laita seuraava kerros kakkupohjasta ja kostuta se jälleen 2 dl:lla appelsiinimehua.

Täyte 2:

6 reilua ruokalusikallista mansikkahilloa
4 dl vispikermaa (laktoositon)

Levitä mansikkahillo tasaisesti kakkupohjan kerroksen päälle. Vatkaa kerma ja levitä mansikkahillon päälle. Laita kakkupohjan kansikerros päälle ja kostuta se appelsiinimehulla. Anna kakun kostua seuraavaan päivään.
 
Koristelu:
 
n. 7 dl vispikermaa (laktoositon)
500 g mansikoita
 
Vatkaa kerma vaahdoksi. Levitä kakun päälle kermavaahtoa tasaisesti esim. lastan avulla. Reunoille kermavaahto pursotetaan tähtikuviollisella pursottimella. Pursota kermavaahto aina kakun alareunasta yläreunaan päin. Pursota vielä kakun päälle reunaan kermavaahdosta yksi kierros. Leikkaa mansikat puoliksi ja asettele kakun päälle.
 
10:n kananmunan täytekakku

10:n kananmunan täytekakku


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti