Sivut

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Ohje patalapun virkkaamiseen

Tällaisen ohjeen sain aikaiseksi patalapun virkkaukseen. Toivottavasti tämän avulla pystytte tekemään. Laitoin kuvia selkeyttämään, koska oli niin hankalaa selittää, mihin kohtaan esim. kukkia virkataan. Tämän patalapun virkkaamisessa käytin Nalle-lankaa ja virkkuukoukkua nro 2,5. Kauniita patalappuja saa myös puuvilla- tai bambulangasta.
 
Käytetyt lyhenteet:
 
kjs=ketjusilmukka
p=pylväs
ps=piilosilmukka
ks=kiinteä silmukka

 
 
Aloita virkkaamalla 50 kjs. Virkkaa 1 pylväs 7:een kjs:aan lopusta päin. Virkkaa 1 kjs ja 1 p. Jatka samoin rivin loppuun. Yhdelle riville tulee näin virkattuna 23 ruutua. Käännä työ ja virkkaa 3 kjs. Tee 1 p ja 1 kjs. Jatka samoin, kunnes pohjaruudukko on valmis. Ruutuja tulee vaakasuuntaan 23 ja pystysuuntaan 23. Virkkaa lenkiksi 20 kjs. Sulje piilosilmukalla. Tee 27 kiinteää silmukkaa lenkkiin ja sulje piilosilmukalla. Päättele lanka.
 
 
 
Ensimmäinen kukka:
 
Laske ruudukosta ruutu, joka on 12:sta vaakasuunnasta ja 12:sta pystysuunnasta. Virkkaa tämän ruudun reunaan 3 kjs. Virkkaa oikealta vasemmalle päin. Tee 2 p. Käännä työtä niin, että kukan aloituskohta osoittaa ylöspäin. Virkkaa vasemmalla puolella olevan ruudukon alareunaan 3 p. Käännä työtä. Jatka samoin 3p ja käännä työtä. Alla olevista kuvista näet, minkälainen kuvio pitäisi syntyä. Sulje kukka 1 ps:lla. Päättele lanka.


 
 
 
Laske seuraavan kukan aloituskohta. Vaakasuunnasta 12 ruutua ja pystysuunnasta 16 ruutua. Virkkaa samanlainen kukka ja laske seuraavan kukan aloituskohta. Jatka kukkien virkkaamista, kunnes pohjaruudukossa on yhteensä 9 kukkakuviota.







 
 
Virkkaa seuraavaksi reunustat. Niissä käytetään samaa tekniikkaa kuin kukissa. Sulje kierros ps:lla.


 
 
Tee vielä toinen reunusta samalla tavalla.


 
 
Viimeistele reuna tekemällä 3 p ja1 kjs (toiseksi reunimmaiseen riviin). Jatka reunan ympäri ja sulje 1 ps:lla. Päättele lanka.



 
 
PS. saa kommentoida ja kysyä, jos jokin jää askarruttamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti